8.5. – 21.6.2026. Näyttely aukeaa 7.5.2026 klo 18-20.
”Iumalan ymbärille muodostuupi Kuori rukouxista ja Ceremonioista ja Raghennuxista ja Papeista ja Wircamiehistä, cunnes Viimein Jumala Kuoleepi. Eighä tätä aina cukaan huomaa.”
(Abraxas kirjassa Pratchett, Terry. Pienet Jumalat. Hämeenlinna: Karisto, 2004, 158.)
Voiko kuoleman – tai elämän – muotoilla teologiseksi opiksi? Miten valmiit tekstit kohtaavat ihmisen, ja miltä näyttää, kun järjestelmä vastaa inhimilliseen tarpeeseen?
Näyttely tarkastelee ihmisyyttä kristillisessä kulttuurissa ennen kaikkea kahden kysymyksen valossa: miten kohdata toinen ihminen ja miten kohdata elämän rajallisuus. Se käsittelee ihmisyyden ja järjestelmällisyyden suhdetta, ja miten ihmisen, elämän ja kuoleman kohtaaminen tuossa suhteessa toteutuu. Miten asioita on kirkossa sanoitettu ja minkälaista todellisuutta sanat luovat? Selittääkö kirkko, miten asiat ovat? Onko kirkko vielä kirkko, jos se vain pohtisi? Lukittujen vastausten tarjoaminen tekee yleisinhimillisistä ja siten tunnistettavista kysymyksistä vaikeammin tunnistettavia. Vaikka ihminen kaipaa jatkuvuutta ja pysyvyyttä, lukittu järjestelmä tuskin on siihen vastaus. Se, mikä kautta aikain on tunnistettavaa, ovat sellaiset asiat, mitä ihmiselämissä kaikkina aikoina koetaan.
Toisaalta, onko rukouksella tai uskonnollisella lauseella välttämättä – tai ollenkaan – näkemystä todellisuudesta vain siksi, että jotkut ihmiset ymmärtävät sen tietyllä tavalla? Voiko tällaisista sanoista löytää todellista sisältöä jakamatta niiden varaan rakennettua dogmia?
—
”Ihmiset aloittavat uskomalla jumalaan ja päätyvät uskomaan rakennelmaan.”
(Kilpikonna kirjassa Pratchett, Terry. Pienet Jumalat. Hämeenlinna: Karisto, 2004, 158.)
TUTKIMUS
Näyttely nousee Leena Julinin väitöstutkimuksesta Jaettu ihmisyys. Taiteellinen tutkimus kristillisen kulttuurin tunnistettavista ja etäännyttävistä aineksista nykyihmisen näkökulmasta, jokatarkastelee kristinuskon ja nykyihmisen yhtymäkohtia ja törmäyspisteitä. Se on art as research -tyyppinen taiteellinen tutkimus, jossa taidetta käytetään tutkimusvälineenä sekä tulosten esittelyalustana. Julin tekee tutkimustaan Taideyliopistossa.
Tutkimuksen tavoitteena on löytää kristillisestä perinteestä (yleisesti, sekä erityisesti Suomen ev.-lut. kirkon käytänteistä) tunnistettavia elementtejä vakaumuksesta riippumatta, ihmisiä etäännyttäviä tai poissulkevia sisältöjä, ja tarkastella ja tulkita niitä taiteen keinoin. Tutkimuksen kolme tarkennettua teemaa ovat:
1) Olemassaolo ajan ja ikuisuuden välissä. Marraskuussa 2024 julkaistu ensimmäinen taiteellinen osio tarkasteli kuuntelun kautta saavutettavaa läsnäoloa, katoavaisuuden ja ikuisuuden suhdetta, sekä kristillisen kielen mahdollisuuksia sanoittaa olemassaoloa katoavaisuuden ja ikuisuuden rajalla.
2) Toisten ihmisten kohtaaminen, kristillisin termein lähimmäisenrakkaus. Tähän teemaan sisältyviä aiheita ovat esimerkiksi kysymykset toisten ihmisten kohtelusta, auttamisesta, ihmisoikeuksista uskonnollisessa kontekstissa, sekä inkluusiosta ja ekskluusiosta.
3) Kuoleman kohtaaminen ja suru. Teema keskittyy siihen, minkälaisia selityksiä tai sanoituksia on annettu kuolemalle ja suremiselle, ja minkälaisia suremisen tarjoumia (engl. affordance) kristillisyydessä on.
Huhtikuussa 2025 toteutettu toinen taiteellinen osio, konsertti, sekä tutkimuksen viimeinen taiteellinen osio, näyttely marraskuussa 2025, keskittyivät kahteen jälkimmäiseen teemaan. Kuitenkin läsnäolon, ajan ja ikuisuuden, ja sanoittamattoman sanoittamisen teemat ovat oleellisia tutkimuksen kaikissa osissa. Kriittisessä Galleriassa oleva näyttely on hieman suppeampi versio viime marraskuun näyttelystä.
Tutkimusmateriaalina Julin käyttää virallisesti ja/tai julkisesti sanottua (esim. piispojen vastaukset tai kommentit) ja vakiintuneiden aineistojen (esim. Kirkollisten toimitusten kirja, virsikirja) muotoiluja. Onkin tärkeää ottaa huomioon, että käytännössä kaikki ei tule ulos juuri niin kuin kirjoihin on kirjoitettu; monet työntekijät soveltavat tekstejä, ottavat huomioon inhimilliset tilanteet ja kokemukset, ja ylipäänsä kantavat mukanaan suunnattomasti ammattitaitoa. Oma tutkimuksensa olisikin, minkälainen välimatka tai jopa kuilu on kirkon aineiston ja käytännön työn välissä. Lähdeaineiston valintaa ohjasi se, että esimerkiksi hautajaisissa – tilanteessa, jossa kirkko useimmin kohtaa surevia ihmisiä – kirkollisena tekstiaineistona on käytössä ensisijaisesti Kirkollisten toimitusten kirja sekä virsikirja. Niiden teksteihin on muotoiltu kirkollista teologiaa liittyen kuolemaan.
Kristinusko sisältää totta kai myös sanoituksia ja muotoja, joilla on mahdollisuus resonoida eri tavalla ajattelevissa ihmisissä. Kristinusko voi tarjota perinteitä, joihin tukeutua järkyttävinä aikoina, ja yhteisön, jonka kanssa jakaa edes osa surusta. Mutta tämä yhteisö ei saa selittää surua pois dogmeilla, ei tarjota lohdutusta, joka onkin todellisuudessa oman ajattelun tuputtamista, eikä kertoa ”totuuksia” siitä, mikä tapahtuman merkitys on, mitä vainajalle on nyt tapahtunut, tai mitä surevan pitäisi tästä oppia tai seuraavaksi tehdä.
Toisaalta myös sanomatta tai tekemättä jättäminen on vastaus. Jos maailma ympärillä muuttuu ja siihen ei haluta reagoida, on se eräänlainen vastaus. Jos ihmiset kärsivät ja heitä ei ääneen puolusta, on se eräänlainen vastaus. Jos lähimmäisen kohtaaminen vaatii tekoja mutta tyydytään lukemaan valmiita tekstejä, on se eräänlainen vastaus.
Sama haaste liittyen valmiiden vastausten tarjoamiseen, totuttujen tapojen toistamiseen ja toisten ihmisten arvottamiseen on tietenkin missä tahansa itselle tuttuun lukittuneessa ajattelussa. ”Toisen” voi määritellä (ennakkoon luulla) joksikin monesta suunnasta. Eikä mikään ei ole mustavalkoista. Siinä missä osa näyttelyssä käsittelyistä teksteistä on töksähtäviä, osa etäännyttäviä, osa suorastaan haitallisia, niistä monissa on myös osuvia huomioita (enemmän tai vähemmän sujuvasti muotoiltuna). Kenties niiden kanssa viipyillen voisi myös päästä resonoimaan sisällön kanssa, kuten kävi tekijälle. On mielenkiintoista, miten samassa materiaalissa samanaikaisesti jokin hankaa vastaan ja jokin kutsuu luokseen.
Leena Julin
—
Kiitos tuesta:
Helmet, Jukka J., Kai J. M., Kriittinen Galleria, Nils J. M., L., Otso A., Tamara F.-J., Timo K., äiti, ja kaikki muut, jotka ovat olleet tukena ja materiaalipankkina.
—
Puolalais-amerikkalainen filosofi Alfred Korzybski totesi, että ”kartta ei ole maasto” ja että ”sana ei ole asia”, tiivistäen näkemyksensä siitä, että jostakin johdettu abstraktio tai siihen reagoiminen ei ole sama kuin itse asia. https://en.wikipedia.org/wiki/Map–territory_relation