PAULIINA TURAKKA PURHONEN

Pauliina Turakka Purhonen (1971–) on taidemaalari ja kuvanveistäjä, syntynyt Haapavedellä, asuu Helsingissä.

https://pauliinaturakkapurhonen.com/

Pauliina tekee näyttelyynsä Kriittisessä Galleriassa koko tilan täyttävän tekstiiliteoksen, josta hän kirjoittaa työprosessin aikana näin:

”Siirtelen tilkkuja kankaalla, ne järjestyvät kuviksi jotka tarkentuvat tikatessa. Lisäilen uusia tilkkuja, välillä ratkon tikkiä ja poistan jo tehtyä päätöstä, tai pienennän sen painoa. Tilkkutyö muistuttaa maalausta, mutta on vähemmän lopullista. Kaikki on aina liikkeessä, siirrettävissä, vaikkakin hitaasti.

Kuuntelen isoveljeni lauseita, yritän hahmottaa sisältöä. Tavut kääntyvät nurin, tulee uusia sanoja joita en ole ennen kuullut. Veljeni ymmärtää meitä kaikilla kielillä, kuulen kuinka hän vaihtaa kieltä, ja kuitenkaan en ymmärrä häntä. 

Olen sisarussarjan vanhimpia, mutta silti pikkusisko. Isoveljeni on puhelias, kaikkea kommentoiva, helposti innostuva, hän selittää maailmaa, minä kuuntelen.

Olen kuvataiteilija, mutta ajattelen silti että näköpiirimme rakentuu kielestä. Sisimpämme on niin sotkeutunut siihen ettei sitä voi erottaa lauseista. Emme voi tietää kumpi on ensin, luonne vai sana: Ujo, rohkea, puhelias, mykkä.

Viisivuotiaana istun komerossa. Olemme aloittaneet esikoulun, kaksosveljeni ja minä. Siihen asti olemme aisapari, teemme kaiken yhdessä. Maailma tapahtuu kun käännymme katsomaan toisiamme, nauraen tai säikähtäneinä.

Asumme Ruotsissa, pohjoisessa, jossa kaikki osaavat suomea, mutta esikoulussa puhutaan ruotsia. Veljeni oppii kielen heti ja solahtaa sujuvasti uuteen laumaansa. Jähmetyn pimeään. Askartelukomero on turvapaikkani. Tietenkään en voi jäädä sinne. Haaparannalta tulee mies, Jorma-setä, jolla on salkussaan suuria kortteja. Niissä on kuva, ja toinen puoli, pelkkää harmaata. Hiljalleen hän houkuttelee minusta sanoja, ensin suomeksi ja sitten ruotsiksi. Joutsen, harmaa. Svan, joutsen kääntyy esiin.

Miten nerokasta, ajattelen aikuisena. Jokin on pysyvää, kielestä riippumatta.

Siirtelen tilkkuja kankaalla, rakentelen kuvia. Nostan kangasta kulmasta ja tilkut mätkähtelevät lattiaan tai leijailevat keveinä hetken ennenkuin laskeutuvat sinne, tänne.”